oma_anvia.png

10.10.2016 14:31 | Lehdistötiedotteet

Anvian yhtiökokouksen yrityskauppapäätöksestä on nostettu moitekanne

Anvian ylimääräisen yhtiökokouksen kesäkuussa tekemästä Elisa-järjestelyä koskevasta päätöksestä on nostettu moitekanne Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Kanteen on nostanut Anvian osakkeenomistaja Ismo Kankaanpää.  Hän vaatii päätöksen julistamista mitättömäksi tai pätemättömäksi. Lisäksi Kankaanpää vaatii ratkaisemaan, olisiko Elisan tytäryhtiöt pitänyt huomioida yhtiöjärjestyksessä mainittua äänileikkuria laskettaessa.
 
Elisan kanssa sovittu yritysjärjestely hyväksyttiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa noin kolmen neljäsosan ääntenenemmistöllä. Kauppa astui voimaan heinäkuun alussa ja siirtyneiden yhtiöiden toiminnan integrointi Elisaan on käynnissä.
 
”Katsomme yritysjärjestelyn olleen yhtiön ja sen osakkeenomistajien kannalta paras tarjolla olleista vaihtoehdoista. Olemme kesän ja alkusyksyn aikana luoneet Anvialle uutta strategiaa, jossa aukeaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, ja nyt mieluiten keskittyisimme sen toteuttamiseen, sanoo toimitusjohtaja Mika Vihervuori.
 
Lisätietoja     toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140