oma_anvia.png

30.05.2016 12:11 | Lehdistötiedotteet

Anvia ja Elisa sopivat yritysjärjestelystä

Anvian ja Elisan tänään julkaisemassa yritysjärjestelyssä Elisa ostaa Anvian Telecom-liiketoiminnan, IT- ja hostingpalvelut sekä Anvia TV- ja Watson-liiketoiminnat. Näin Elisa jatkaa tietoliikenne- ja viihdepalveluiden vahvaa tarjontaa alueella. Anvia keskittyy vahvoihin kasvuliiketoimintoihin Securiin, uuteen asennusyhtiö Viriaan sekä Ruotsissa tv-operaattori Sappaan. Elisan turvaliiketoimintayhtiö Tansec Oy siirtyy järjestelyssä Anvialle. Yhteistyössä syntynyt ratkaisu luo molemmille osapuolille entistä paremmat edellytykset kehittää omaa liiketoimintaansa.

Elisa on Anvian suurin omistaja vajaan 40 prosentin omistusosuudella ja on tavoitellut toimintojen yhdistämistä. Anvia ja sen pohjalaiset omistajat puolestaan pitävät tärkeänä toiminnan säilymistä Pohjanmaalla. Yhtiöt ehdottavat nyt Anvian osakkeenomistajille järjestelyä, jossa Anvian liiketoiminnot eriytetään ja tietoliikenne- ja viihdepalvelut siirtyvät Elisalle. Järjestely edellyttää Anvian ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.
 
– Anvian omistustilanne on ollut viimeisen kahden vuoden ajan erikoislaatuinen, ja riitaisa tilanne on heijastunut myös sen liiketoimintaan. Elisan omistusosuuden kasvettua jo lähes 40 prosenttiin parhaaksi vaihtoehdoksi on katsottu teleliiketoiminnan myyminen Elisalle. Elisa on useaan kertaan luvannut kehittää toimintaa Anvian alueella. Anvialle sopimus takaa itsenäisen yhtiön liiketoimintaedellytykset. Kauppahinnan ja sijoitusvarallisuuden myötä voimme kehittää uuden Anvian liiketoimintaa ja maksaa osinkoja omistajillemme myös tulevaisuudessa, kertoo Anvian toimitusjohtaja Mika Vihervuori.
 
Sopimuksen mukaan Elisa ostaa Anvialta viisi yhtiötä: Anvia Telecom Oy:n, Anvia IT-Palvelut Oy:n, Anvia Hosting Oy:n, Anvia TV Oy:n ja Watson Nordic Oy:n. Kauppasumma on 107 miljoonaa euroa. Elisa maksaa sen Anvian osakkeilla, käteisellä ja turvaliiketoimintaan keskittyvän Tansec Oy:n liiketoiminnalla. Järjestelyssä Elisa irrottaa omistuksensa Anviasta.
 
Anviaan jäävät Anvia Securi Oy, Viria Oy, Fenix Solutions Oy ja Hibox Systems Oy sekä ruotsalainen AB Sappa. Myös konsernin merkittävä kiinteistöomaisuus jää Anvialle. Sopimuksen myötä Anvia vetäytyy maaliskuussa tehdystä järjestelystä, jossa se sopi myyvänsä 42 prosenttia Telecom-liiketoiminnastaan Finda Oy:lle.
 
– Olemme tyytyväisiä ratkaisuun, ostettavat liiketoiminnat ovat Elisan ydintoimintaa. Elisa jatkaa tietoliikenne- ja viihdepalveluiden vahvaa, kilpailukykyistä tarjontaa. Lisäksi tuomme uusia palveluita kuluttajille ja yrityksille. Tulemme panostamaan alueella erityisesti kiinteisiin ja mobiileihin laajakaistayhteyksiin sekä digitalisaatioon. Kehitämme myös  ruotsinkielistä palveluamme. Anvian paikallinen osaaminen yhdistettynä Elisan investointi- ja kehitysvoimaan takaa erinomaiset palvelut pohjalaisille kuluttajille ja yrityksille, sanoo Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.
Ostettavien yhtiöiden henkilöstömäärä on 303. Anvian palveluksessa jatkaa 400 henkilöä, lisäksi Tansec Oy:n koko henkilöstö, 15 henkilöä, siirtyy Anvialle.
 
Anvia kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, joka päättää järjestelyn hyväksymisestä. Yhtiökokous pidetään arviolta kesäkuun lopussa.
 
Lisätietoja www.elisa.fi/anvia sekä www.anvia.fi
 
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Anvia Oyj, hallituksen puheenjohtaja Aappo Kontu, puh. 044 425 2210 ja toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
 
Elisa Oyj, talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnunen, puh. 010 262 9510 tai Viestintä, puh. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi
 
Anvia on suomalainen tieto- ja viestintäteknologian asiantuntija ja Suomen neljänneksi suurin tietoliikenneoperaattori. Asiakasläheisillä ja laadukkailla ratkaisuillaan Anvia auttaa asiakkaitaan menestymään, viihtymään, pitämään yhteyttä ja kokemaan turvallisuuden tunnetta. Anvia-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 131 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä on noin 740. www.anvia.fi
 
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on mobiililiittymien markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeenomistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2015 oli 1,57 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 100. www.elisa.fi